Käydään läpi mitä vaihtoehtoja muuttofirmalla on, jos kuluttaja-asiakas ei ole suorittanut maksua muuttopalvelusta.
Maksujen käsittelyyn kannattaa ottaa järjestelmällinen ote, ja tarttua maksuviivästyksiin heti. Mitä pidempään maksu lykkääntyy, sitä epätodennäköisemmäksi sen suoritus käy.
Ensimmäiseksi on otettava yhteyttä asiakkaaseen, ja varmistettava ystävällisesti, ettei maksun viipymisessä ole kyse inhimillisestä erehdyksestä. Asia on voinut vain unohtua.
Maksumuistutuksen tekeminen
Virallisen maksumuistutuksen voi lähettää aikaisintaan 14 päivää eräpäivän jälkeen.
Voit tarvittaessa muistuttaa asiakasta myös aiemmin. Huomioi kuitenkin, että muistutuskulujen (5 euroa) lisääminen on mahdollista vasta kun eräpäivästä on kulunut 14 päivää.
Maksumuistutuksessa on mainittava lasku, jota se koskee, sekä ohjeet maksamiseen. Muistutuksen voi lähettää joko muuttofirma itse, tai he voivat antaa toimeksiannon perintätoimistolle.
Jos viet asian perintätoimistolle, tarvitset asiakkaan yhteystiedot ja henkilötunnuksen.
Maksuviivästyksien ennaltaehkäisy
Maksuviivästysten käsittely vie muuttofirman aikaa ja vaivaa, joten suosittelemme kiinnittämään huomiota ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin.
Varmin tapa välttää viivästykset on käteiskauppa, jolloin maksu suoritetaan seteleinä tai maksukortilla. Käteiskauppa ei kuitenkaan ole aina mahdollista.
Kun maksutapa on lasku, pyri pitämään maksuajat kohtuullisena, koska pitkä maksuaika voi lisätä riskiä luottotappioihin. Kuluttajakaupassa tyypillisesti maksuaika on 14 päivää.
Varmista, että laskulla on kaikki tarvittavat tiedot. Erittele myymäsi palvelut ja tuotteet riittävän tarkasti. Sisällöltään epäselvä lasku voi aiheuttaa tarpeettomia reklamaatioita ja viivästyksiä.
Jos on kyse suuresta summasta, harkitse asiakkaan maksukyvyn selvittämistä etukäteen. Luottotietoyhtiöiden kautta saat välittömästi tietoa asiakkaan maksukyvystä. Tarvitset sitä varten asiakkaan henkilötunnuksen ja hänen luvan luottotietojen tarkistamiseen. Kyselyn hinta on noin 15 euroa.
Luottotappion kirjaaminen
Yritys kirjaa myyntisaatavan luottotappioksi, jos sen perintä ei tuota tulosta, eikä asiakas suorita maksua. Luottotappio kirjataan kun on perustellusti todennäköistä ettei maksua saada.
Perintätoimisto toimittaa luottotappiosuosituksen, jonka perusteella luottotappion voi kirjata. Jos ei käytä perintätoimistoa, täytyy laatia tosite luottotappion syystä, ja tiedot itse suoritetusta perinnästä. Yritys tekee perinnän niin hyvin kuin mahdollista.
Jos yritys joutuu kirjaamaan muuton luottotappioksi, heillä on mahdollisuus ottaa yhteyttä kumppanituki@muuttomaailma.fi, ja neuvotella palvelumaksun (komission) hyvittämisestä.